sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Olohuone

Olohuonettamme en olekaan vielä esitellyt blogissani. Nyt muutamia kuvia lisäilin:)
Ruokailutilan ja olohuoneen oviaukossa roikkuu aivan ihana lyhty jonka saimme tähän taloon muutettuamme mieheni serkulta lahjaksi.
Olen siihen aivan rakastunut ja paikkansakin se löysi heti:)

Olohuoneen ikkunoissa roikkuu tällä hetkellä jännät rautalanka/helmi- koristenauhat. Löysin nämä jostain sekatavaraliikkeestä,eivätkä ne maksaneet kuin muutaman euron. Ihana piriste ikkunassa :) (kuvaa klikkaamalla saa selkeämmän kuvan!)


Viimeisiä kynttilöitä tältä talvelta poltellaan..Ihana vielä kun myöhään on hämärää, mutta myös tykkään kun kesä ja aurinko tulee!

Neidin lelulaatikot olkkarissa. Leluja on paljon, ja mukava kun ne saa kivoihin koreihin piiloon. (ei tarvitse joka kerta kantaa kaikkia leluja tytön huoneeseen yläkertaan!)

Yleisilme olohuoneestamme ruokatilasta päin. Uudet tv-tason,vitriinin ja senkin haluaisin. Tällä hetkellä liian värikkäät makuuni. Edelliseen asuntoomme kävi hyvin, mielestäni tänne ei niinkään! Enemmän valkoista tilalle! Eihän nuokaan huonekalut ole vanhat(vajaan vuoden) mutta kun ei käy silmään niin ei käy! Tässä kuvassa näkyy myös nuo lankkulattiamme joiden hiomiskunnostusta innolla odotan. EN pidä yhtään niiden kellertävästä lakkasävystä. Tummanruskeaa tai valkoista tilalle.TAI ehkä vaalean harmaata... SEn näkee sitten myöhemmin. Tässä nyt päivitys olohuoneesta!

T:Nillinka

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Kiitosta vaan:)

Tälläisen tunnustuksen sain Pilliltä

Here's what to do/Siis tee näin:

1. Copy the logo of the Kreativ Blogger Award in to your blog / Kopioi Kreativ Blogger palkintologo blogiigsi


2. Make a link to the person's blog who nominated you / Tee linkki hänen blogiinsa keltä tunnustuksen sait


3. Nominate 8 other blogs / Anna tunnustusta 8:lle muulle blogille


4. Add their links to your blog / Lisää blogiisi linkit heidän blogeihinsa


5. Leave a comment on the blogs, that they have been awarded / Jätä heidän blogeihinsa kommentti, että tietävät saaneensa tunnustusta.

Itse haluan tunnustuksen antaa seuraaville blogeille/blogin pitäjille!Seurailen itse heidän blogejaan ja myös monien muiden kannattaa käydä blogeissa vierailulla! Eli blogit:

LEINOLA

......AINOSOFIAN KOTONA.....

Ruutua,raitaa,pellavaa...

Pikku-Pihlaja

kotia ja elämää

Elämää Rauhalassa

2. kerroksen wäkeä

Sisustus ja sepustus,

Pientä muutosta:)


Tässä siis mummoni vanha meikkipöytä jonka meidän Neiti sai huoneeseensa.
Meikkipöydän tuolinpäällinen on sama sarjaa kun verhot tytön huoneessa. Itse vain verhoilin tuolin uudestaan. Nyt vähän tyttömäisempi kuin ennen, jolloin tuolia päällysti kullan värinen vanhahtava "satiini" verhoilu!(tietenkään en muistanut ottaa kuvaa ennen verhoilun vaihtamista! )

Ihanuus!

Tuttava perheemme tekee "pieniä" sisustus muutoksia ja hankitoja kotiinsa
ja he halusivat eroon ihanasta sohvaryhmästä.
Olen pitkään heidän luona sitä salaa ihastellut ja nyt sain sen omaksi!
JA vieläpä SAIN!( kerrankin halpa huvi!)

Tuoleja kuuluu kaksi sarjaan. Valo hieman heijastelee tuolin pintaan väriläiskiä.
Koko sarja on aivan moitteettomassa kunnossa. Aivan ihanat!
Sohvaryhmän uusi omistaja on aivan haltioitunut!! :)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Arvonta suoritettu!


Arvonnan voitti nimimerkki "Martta"!
(laitatko osoitetietosi s-postiini, niin laitan voiton tulemaan!)
Onnea voittajalle ja kiitoksia osallistujille!
Mukavaa keväänjatkoa ja tulkaa uudestaankin käymään!:)

Päivitystä:)

Mitään en ole oikein saanut aikaiseksi, MUTTA vihdoin(!!!) tein pientä päivitystä tytön huoneeseen. Nyt alkaa mielestäni olla hieman mukavamman näköistä. Ikinä en varmaan täydellisen tyytyväinen ole, mutta pääasia että jotain muutosta/edistystä tapahtuu!:)
Neidin huoneeseen muutti myös Mummoltani saatu valkoinen perintösänky. Noita sänkyjä meillä on kaksi ja alunperin ne oli meidän makuuhuoneessa kun sinne ne välttämättä halusin. Nyt kuitenkin tuli eteen uuden sängyn osto ja vanhat perintokalleudet sai siirtyä toisiin tehtäviin! Sänkyjen kanssa samaa sarjaa on myös yöpöytä ja meikkipöytä. Meikkipöytä siirtyi myös tyttären huoneeseen ja sai samalla myös uutta ilmettä(siitä myöhemmin lisää!) ja se toinen sänky odottaa nyt ullakollaan uutta käyttötarkoitustaan!:)




Päivitettyä versiota myös ovelta päin! :)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Pientä piristystä!?!

Meillä vieläkin osittain ollaan flunssan kourissa. JOTEN; kun jonkinlaista piristystä pitäisi keksiä, niin ajattelin pienen arvonnan suorittaa tulevana viikonloppuna 29.3! Kaikki arvontahetkeen mennessä tulleet kommentit osallistuu arvontaan! Jätä siis kommentti käynnistäsi, ja jospa onni osuu kohdallesi! Mitään rajoituksia ei ole :)
Palkinto on vielä yllätys,sen paljastan myös arvontapäivänä 29.3! :)

Kommentteja odotellen:
Nillinka